Näin säästät auton huollossa – kolme vinkkiä

Auto on monille yksi suurimpia hankintoja. Sillä kuljetaan paikasta toiseen ja se on monelle arjen välttämättömyys. Auton omistaminen sisältää kustannuksia ja rutiinihuolto voi olla suurikin kulu. Kustannuksissa voi säästää muutamilla toimenpiteillä. Tämä artikkeli on kaupallinen yhteistyö.  

Auton ostaminen on suuri päätös, mutta huoltotöiden teettäminen ammattilaisella tekee autosta entistä kalliimpaa. Huoltokustannuksissa voi säästää tekemättä kompromisseja auton kunnon kanssa. Se vaatii suunnittelua ja vaivaa, mutta säästöt ovat vaivan arvoisia. 

1. Moottoriöljyn ja suodattimen vaihto itse

Öljynvaihto on tyypillisimpiä auton huoltotoimenpiteitä. Itse työ on kalleinta huollossa, mutta auton varaosat ja tarvikkeet ovat kohtuuhintaisia useammilla automerkeillä. Ammattilaisen työn voi melko helposti korvata omalla työllä, jos on valmis näkemään siihen vaivaa. Auton moottoriöljyn ja suodattimen voi nimittäin vaihtaa itse. 

Sitä varten tarvitaan öljynsuodatin ja sen lisäksi oikea määrä oikeanlaista moottoriöljyä. Jotkut autot vaativat siihen myös öljypohjan propun tiivisteen. Öljyn vaihtaminen kestää ensikertalaisella yleensä korkeintaan tunnin. Kokeneemmalla konkarilla homma kestää noin puoli tuntia. 

Jos koko homma tuntuu liian vaikealta, voi autohuoltoon mennä. Auton huoltamisessa ei kannata todellakaan säätää liikaa omin päin, koska se voi aiheuttaa muita ongelmia. Autohuoltamot ovat sanoneet nähneensä melko erikoisia viritelmiä kotikonstien tuloksina

Suosituksena on myös hankkia tarvikkeet hyvissä ajoin. Ne voivat odottaa sopivaa ajankohtaa, jolloin koko menetelmä hoituu yleensä mielekkäämmin. Jos tarvikkeita aletaan etsiä vasta vaihdon tullessa ajankohtaiseksi, päätyy todennäköisesti huoltamolle. Niiden etsiminen ei ole nimittäin kovin miellyttävää puuhaa kiireessä ja pakossa. 

2. Pyri hyödyntämään valmistajan takaisinkutsuja

Jos havaitset autossasi vian, voi se ilmetä kaikkia kyseisen mallin autoja. Tarvittava korjuus saattaa hoitua valmistajan takaisinkutsulla varsinkin, jos se liittyy jollain tavalla turvallisuuteen. 

Takaisinkutsu liittyy vikoihin, jotka koskevat moottoria, jarruja, vaihteistoa tai jäähdytysjärjestelmää. Jos takaisinkutsukorjauksia hyödyntää oikein, voi sillä säästää huolto- ja korjauskustannuksia pitkällä aikavälillä. 

Muista tarkistaa myös valmistajan takuu. Alle viisi vuotta vanha auto kannattaa viedä paikalliseen merkkiliikkeeseen ennen omatoimisia huoltopuuhia. Monilla tunnetuilla ja laadukkailla automerkeillä on monen vuoden huoltotakuu, jos auto on ostettu uutena. Myös käytetyillä autoilla saattaa olla jonkinlainen huoltotakuu voimassa.

3. Aja viisaasti

Yllättävän harva tietää, että monet autot ottavat huomioon moottorin käyttöajan seuraavan huoltotarveen laskennassa. Jos autossa käytetään Oil Life Monitor -järjestelmää, otetaan siinä huomioon tyhjäkäynti, mikä saattaa lyhentää huoltoväliä. Jos auto käy paljon tyhjällä, kerää se polttoaineruiskuihin likaa. Tämä puolestaan kuluttaa moottoria.

Turha tyhjäkäynti siis pidentää huoltoväliä ja säästää rahaa. Jos tiedät, että auto seisoo paikallaan enemmän kuin minuutin, kannattaa moottori sammuttaa tilanteen salliessa. Pitkä tyhjäkäynti tuhlaa polttoainetta. Moottorin sammuttaminen säästää polttoainetta ja hillitsee auton kulumista. 

Silmät kannattaa suunnata tarkasti myös auton varoitussignaalit. Niitä kannattaa tarkkailla jo varhaisessa vaiheessa, vaikka niiden huomiotta jättäminen voi olla helppoa. Jos öljyvalo välähtää tai jarru vinkuu silloin tällöin, ei ole yleensä syytä huoleen. Auton kanssa kannattaa kuitenkin katsoa enemmän kuin katua.

Vikasignaalit on hyvä tarkistuttaa välittömästi. Jarrujen vinkuminen voi kertoa jarrupalojen loppuun kulumisesta. Ne on onneksi helppo vaihtaa. Jos vinkumista katsoo sormien läpi, voivat jarrupalat kulua loppuun ja vaurioittaa jarrulevyjä. Tämä lisää korjauskustannuksia. Aikainen lintu madon nappaa ja varhainen havaitseminen pitää auton huoltokulut aisoissa. 

Varaosia voi ostaa verkosta

Autolle voi ostaa varaosia kätevästi verkosta, mikä voi niin ikään säästää rahaa. Tarvittavat varaosat kannattaa ostaa hyvän sään aikana, eli etukäteen. Tällöin aikaa jää pohdintaan enemmän, eikä asioita tarvitse tehdä hoppuillen. Jotkut verkkokaupat toimittavat varaosia kotiovelle saakka. Verkossa onnistuu myös autohuollon kilpailuttaminen

Varaosien sopivuuden voi varmistaa valitsemalla ne auton merkin, mallin ja vuosimallin mukaan. Verkkokaupoissa voi säästää myös sellaisissa kuluissa, mitä kivijalkaliikkeet joutuvat kuittaamaan. Asiassa ei tarvitse olla myöskään jokotai. Varaosat voi ostaa hyvin verkosta ja viedä auton tarvittaessa ammattilaisten hellään huomaan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.